maanantai 4. elokuuta 2014

Koirien elämää

Koirat eivät kai oikein osaisi päättää nauttivatko näistä keleistä vai eivät. Ulkona on kivaa viiden minuutin ajan ja sitten täytyy jo päästä vilvoittelemaan. Sisälläkin on kuuma, vaikka koirilla puhaltaa kaksi tuuletinta niiden huoneessa... Pakko vain kyllä nyt todeta: saisi jo hellittää! Mutta tänään kaksikko pääsee pulahtamaan uimaan, pakko keksiä jotain millä niiden elämää vähän helpottaa näillä hellekeleillä.

Samalla voisin esitellä koirat. Vesku on 3v labradorinnoutaja-uros. Sen pääasiallinen työ on toimia miehen kaverina metsällä, mutta vielä se ei ole juurikaan päässyt niitä hommia tekemään. Se on vasta nyt kolmevuotiaana saanut sen verran "järkeä päähänsä" ja rauhoittunut, että nyt sen taas voisi yrittää ottaa lintumetsälle mukaan. Nyt se ehkä voisi keskittyäkin... Minä harrastan Veskun kanssa tokoa ja kuljen näyttelyissä. Viime viikonloppuna se sai hienosti ERIn ollen luokkansa toinen. Sitä ennen se on käynyt viimeksi junnuna näyttelyissä ja saanut EHn joten kyllä nyt tuon ERIn jälkeen taas näyttelyinnostus minulla kasvoi ja kalenterissa on vaikka kuinka monet kekkerit... Lilli on nyt 13vkk tanskandoggi-narttu. Lillin tulevaisuuden suunnitelmiin tulee kuulumaan nyt ainakin ne näyttelyt, niitä aletaan kiertämään heti syyskuusta, kun Lilli täyttää 5kk ja saa osallistua jo pentunäyttelyihin. Lillin kanssa harrastetaan myös tokoa ja toivottavasti siinäkin lajissa kilpailtaisiin.









0 kommenttia:

Lähetä kommentti