sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Säihkettä elämäsi jokaiseen päivään

Sormus on suunniteltu ja parin kuukauden päästä valmis! Miten ihmeessä malttaisin odottaa... Noh, onneksi tässä tätä odotettavaa on jo muutakin niin aika menee nopeasti. Mutta voi että, sormuksestani tulee niin kaunis, täydellinen juuri minulle. Tämän varmistaa Kultasepänverstas Caisannin Kaisa Juhola.

Täytyy kyllä nyt muutamat kehut mainita postauksen muodossa, niin innoissani olen ja tähän asti enemmänkin kuin tyytyväinen. Yhteydenpito sähköpostitse on ollut nopeaa ja sujuvaa, Kaisa on lähettänyt yksityiskohtaisia piirustuksia sormuksesta ja erilaisista kivien istutusmahdollisuuksista, kertonut tarkasti eri kivien sopivuudesta vihkisormukseen jne. Myös budjetti on ollut alusta asti selvillä ja ihan sillä summalla ei päästy millä alunperin ajateltiin, mutta me päätimme luottaa siihen, että rahoillemme tulee takuulla vastinetta. Ei ole kyllä epäilystäkään siitä.

Voih, olen jo nyt aivan rakastunut sormukseeni <3

CaiSannin vuoden 2014 finalisti-sormus. Tiettyjä juttuja tästä Neilikasta otetaan myös minun sormukseeni, mutta jätettäköön kertomatta mitä. Voih, kyllä minä sen sormukseni teille sitten häiden jälkeen esittelen! <3

Mikään muu kuin kaiverrus ei sormuksen suhteen tällä hetkellä aiheuta päänvaivaa. Kovasti olen yrittänyt pähkäillä, kaiverretaanko sormuksiimme vain nimet ja päivämäärä? Vai toisen nimi ja päivämäärä? Sydämellä, &-merkillä vai ikuisuusmerkillä? Jokin tekstinpätkä - ja suomeksi, englanniksi vai latinaksi? (miehen mielestä eesti keel olis hyvä, taisi vitsillä sen kuitenkin heittää...)

Tosin tyrmäsin jo kaikki muut kuin suomen kielen. Vaikka toisinaan tuntuu, että englanniksi saisi sanottua monet asiat helpommin niin kyllähän se suomi on se oma kieli. Miehen suuhun ei oikein mikään muu kieli istu joten olisi jotenkin luonnotonta ainakaan hänen sormukseen kaiverruttaa mitään muulla kuin suomen kielellä.

Toisaalta hieman houkuttaisi kyllä antaa sormuksen kaiverrus miehen päätettäväksi... Mutta sitten en taas uskallakaan. ;D Ei sinne mitään tyhmää tulisi, mutta kun "itse tiedän kuitenkin paremmin" - mikä on siis aivan typerä ajatus, oikeasti!

Onko jotain muita ideoita kuin nimi/nimet ja päivämäärä? Yksi tekstinpätkä on mielessäni kyllä ja siihen ehkä päädynkin, mutta onko muilla tulevilla tai nykyisillä morsiamilla tai muuten vain hääblogia lukevilla jotain ideoita?

4 kommenttia:

Sari kirjoitti...

Meillä lukee teksti "Vain sinun" sekä päivämäärä. Olen kyllä pohtinut, että jälkipolvien kannalta olisi mukavaa, että meidän etunimet lukisivat myös sormuksissa. Toisaalta tämä tuntui omimmalta vaihtoehdolta, joten tällä mentiin. :)

Minttunen kirjoitti...

Kihlamme, jotk yhä odottavat sitä, että luovutan omani hetkeksi kaiverrutettavaksi saavat tekstiksi paikannimen jossa kihlauduimme sekä päivämäärän. Se toimii hyvin, koska paikka on meille tärkeä muutenkin. Vihki saanee minulla päivämäärän ja ja miehen nimen. Ehkä. Mietinnässä on myös pätkä rakkaan laulun sanoja pienellä lisällä; Tanssi minun kanssani, nyt ja aina. Se vain sattuu olemaan aivan liian pitkä teksti minun pieneen sormukseeni, mutta jokin sen kaltainen voisi toimia muuten :)

Honeybun Lecter kirjoitti...

Meillä on nimikirjaimet, joiden välissä sydän, ja päivämäärä. Kauheasti muuta sinne ei olisi saanut mahtumaan.

Mari S kirjoitti...

Minulla on Caisannin kihla, teetetty juuri minulle eli kolmerivinen Sonja, löytyy heidän sivuiltaan niistä asiakkaalle tehdyistä kohdasta. Olen enenmmän kuin tyytyväinen, hyvää palvelua ja sormus on mielestäni maailman kaunein :-) Hyvän valinta!

Lähetä kommentti