keskiviikko 31. joulukuuta 2014

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2015

Koska ei ollut minkäänlaista vuodenvaihteen tuntua ilmassa itselläni pihalla paukkuvista ja välkkyvistä raketeista huolimatta niin pakkohan sitä oli itsekin sitten mietiskellä, mitä se vuosi 2014 pitikään sisällään. Rehellisesti sanon, että (äidiltä opittuna?) piti kyllä kuvista katsoa kun ei ihan meinannut edes muistaa mitä alkuvuonna tapahtui...

Postauksen kuvituksena Sirin ottamat kuvat minusta ja Popista sekä toiselta päivältä minusta ja Lillistä, kun olin pitämässä tuntia Popin ratsastajalle.

- Sain ensimmäisen, vaikkakin vain hyvin lyhykäisen sijaisuuteni valmiina lähihoitajana ja vielä ihan "omalta suunnalta" eli mielenterveyspuolelta.
- Yritin yrittää hevosalalla muutaman kuukauden verran.
- Yrittämisen lopetettuani lopetin myös hetkellisesti ratsastuksen kokonaan.
- Sain elämääni "Dinan/hevosten korvikkeen", ihanan "pienen" Lillin! Helpottamaan Dinaa kohtaa tuntemaani ikävää ja hevosten jättämää aukkoa. Isot saappaat, mutta Lilli on täyttänyt ne ja vielä enemmänkin jo nyt ollessaan vasta 8kk ikäinen.
- Sain toisen työpaikkani lähihoitajana, hieman pidemmän sijaisuuden jälleen ihan omalta suunnalta eli mielenterveys- ja päihdetyön puolelta.
- Tutustuin työni kautta ihaniin ihmisiin joiden toivon säilyvän elämässäni vielä jatkossakin!
- Tein pari huikean hienoa laivareissua ystävien kera, lämpimiä muistoja niistä reissuista!
- Pääsin kokemaan lapsen uhmaiän. Mutta jotain hyvää siinäkin, Lotta kasvoi ja kehittyi ja jaksoi touhuta enemmän "isojen tyttöjen juttuja" ja muistissa on hyvin esimerkiksi ensimmäiset "kaverisynttärit"! Oli vauhtia ja meininkiä ja hurjan hauskaa. Lotta myös kävi ensimmäisellä ratsastusleirillään. Äitikin pääsi mukaan!
- Sairastin keuhkokuumeen ja mononukleoosin ja nämä yhtäaikaisesti. Tähän astisen elämäni hirvein kokemus...
- Sain purukalustoni kuntoon! Olipa mukava kuulla hammaslääkäriltä "Nähdään vuositarkastuksessa ensi keväänä!" kun oli keväästä asti taistellut tulehduksien ja särkyjen kanssa...
- Pääsin hevostelun makuun ihanan Popin kanssa ja tutustuin ihanaan Siriin!
- Oli paljon suunnittelua, pohtimista, järjestelmistä ja äh, askartelua. Mutta onneksi ihanien ystävien kanssa.
- Olen rakastanut, surenut, iloinnut, ollut innoissani, ollut allapäin, kokenut niin epäonnistumisen kuin onnistumisenkin tunteita.



Mutta mitä on odotettavissa tältä vuodelta 2015?

- Työpaikkani vaihtuu tammikuun jälkeen sijaisuuteni loppuessa, uutta ei ole vielä tiedossa mutta toiveita elättelen siitä, että pääsisin nyt työhön jota nauttisin tehdä monia, monia vuosia eteenpäin. Lupaan itselleni sen verran, että kuuntelen myös tunteitani enkä pelkästään järkeäni, työstä täytyy myös tykätä ja sen täytyy inspiroida.
- Lillin kanssa kierretään näyttelyitä Suomessa ja toive olisi käydä myös ainakin syksyllä Norjassa näyttelyreissulla.
- Tapaan toivottavasti sellaisia ihmisiä joita en ole nähnyt sitten 8 vuoteen. Jos heistä kaikki ei pääse tänne Suomeen, lähtisin niin mielelläni loppuvuodesta tapaamaan heitä Australiaan, mutta aika näyttää onko sellaista mahdollisuutta vielä vuonna 2015.
- Teen toivottavasti ainakin yhden huikean reissun rakkaiden ystävieni kanssa, on se sitten laivalle, Lappiin tai Tampereen kylpylään... Meidän reissut on aina mahtavia.
- Jatkan hyvin alkanutta yhteistyötä Sirin ja Popin kanssa ja tämä yhteistyö toivottavasti poikii hienoja juttuja. Valmennuksia? Kisoja? Hauskoja hetkiä ainakin!
- Ehkä se joka eniten tulee olemaan pinnalla puolet vuodesta 2015: minusta tulee kesällä rouva Y.


 
IHANAA UUTTA VUOTTA 2015 KAIKILLE!!!

perjantai 19. joulukuuta 2014

Tulevaisuuden pohdintaa ja muuta ajatuksenvirtaa

En ole työtäni koskaan täällä blogin puolella painottanut, mutta työni on itseasiassa todella iso osa elämääni - ihan niin kuin se varmasti on jokaisella, joka kokopäivätyötä tekee. Töissähän ollaan iso osa päivästä...! Vuorotyössä kun olet, tuntuu että iltavuoron aikoina olet töissä koko päivän, kun aamulla tuntuu ettei ehdi tehdä mitään ja sitten jo joudutkin työmaalle. Tai pääset, kuinka vain.

Olen siis lähihoitajana mielenterveys- ja päihdetyössä. Tykkään työstäni. Tykkään ihmisistä täällä. Työkavereista ja asiakkaista. On mukavaa, kun on töitä ja palkka kilahtaa joka kuukausi tilille. Kaikki lisät maksetaan ja joskus saadaan vähän ekstraakin, kuten nyt jouluna Stockmannin lahjakortin muodossa (omaan elämääni vielä ihan kohtalaisen hieno summa ladattuna tälle kortille).

Kaipaan silti jotain muuta. Haasteita, vaihtelevia päiviä ja maisemia. Kaipaan entistä työtäni hevosalalla.

Sain reissata pitkin Suomea kisamatkoilla ja tapahtumissa. Sain vastuuta, kiitosta ja minuun luotettiin ja mielipiteitäni kunnioitettiin. Päivät olivat vaihtelevia, koskaan et tiennyt mitä päivä tullessaan tuo. Tapasin aivan ihania ihmisiä joista todella moni on jollakin tavalla elämässäni edelleen.

Miksi lähdin hevosalalta? Noh, silloisesta työpaikastani lähdin raskauteni vuoksi. En halunnut jäädä roikkumaan vuodeksi äitiyslomalle vaan tein mielestäni reilusti pienyrittäjää kohtaan ja irtisanouduin. Hevosalalle en lähtenyt takaisin huonon palkkatason vuoksi.

Mutta voiko kaikkea mitata rahassa? No voi. Kun vuokrat, sähkö, auton kulut, koirien ruuat, tytön vaatteet, omat vaatteet, ruuat... Kaikki maksaa, niihin tarvitsee rahaa. Mutta silti... Mitä sitten jos tekee työtä hieman pienemmällä rahalla, jos aamuisin heräät pirteänä valmiina päivään ja olet innoissasi päivän tapahtumista myös työpäivän jälkeen? Olet motivoitunut ja täynnä uusia ideoita? Onko se sitten niin huono juttu, jos saat vähemmän rahaa tästä kaikesta?

Paluuta hevosalalle haaveilen, mutta kyllä se vain näin perheellisenä ihmisenä vaatisi sen tietyn suuruisen kuukausipalkan, että se olisi mahdollista. Kun kaikki maksaa. Toki jos olisi valmis tinkimään nykyisestä elintasostaan, mutta se ei ole yksin minusta kiinni vaan täytyy ajatella myös mitä muu perhe haluaa. Sitä paitsi, minä halusin ottaa koiran joka syö yhtä paljon kuin hevonen... Pelkästään sen ruokiin menee vähän alle 200e/kk.

Noh, työni tässä nykyisessä paikassa loppuu joka tapauksessa 31.1.2015. Sijaisuudestahan tässä oli kyse ja tiedossa oli, että jossain kohtaa se päättyy. Kovasti etsin uusia haasteita ja mietin, mikä se on mitä haluan isona tehdä. Kun tuntuu, etten ole vielä kovinkaan iso... En vielä lähellekään.

Onneksi on kuitenkin tämä yksi ratsutettava joka pitää minut kiinni haaveissani - niissä mistä en vielä oikein selvää ota, mutta jotenkin hevoset niihin liittyvät, on sitten kyse työstä tai omasta henkilökohtaisesta elämästäni.

Popi/Rousku on aika pätevä 3-vuotias. :)




torstai 11. joulukuuta 2014

Välillä muutakin kuin häitä

Tämä hääinnostus on selvästi todella vaihtelevaa, taas on mennyt viikko vain ja ainoastaan häitä miettiessä ja nyt on ehkä pieni laantuminen menossa ja keskityn enemmän lähestyvään jouluun... Olen kovin ristiriitainen ihminen joulun suhteen. Rakastan joulua, se on kaikista juhlapyhistä minulle se rakkain. Minun perheessäni joulu on aina ollut aivan ihanaa aikaa ja vanhemmat ovat siihen halunneet aina panostaa. Mutta nyt asuessani oman perheen kanssa, äitinä, vaimona (ei ku tekeleenä), en kuitenkaan osaa / jaksa / viitsi panostaa samalla tavalla kuin äitini. Meillä on jouluvalot tytön ikkunassa ja olohuoneessa. Se siitä. Mitään muuta jouluun liittyvää en ole laittanut. Punaisia verhoja vasta suunnittelen, mutta totesin, että ostan meille nyt uudet verhot talven ajaksi ja laitan ne jo nyt. Ne ei ole punaiset, ei todellakaan.

Olisi ihanaa olla sellainen jouluihminen joka laittaa kotia jouluksi, tekee isoja joulusiivouksia, paistaa pipareita (hyi mä en tykkää pipareista, muuten kuin juustojen kanssa)! ja joulutorttuja (niitä mä kyllä rakastan) ym. mutta ei, en saa itsestäni sellaista irti. On niin paljon muutakin mielessä ja niin paljon muutakin tehtävää.

Lilli on intoutunut tuhoamaan, lähinnä keskittäen sen vimmansa omaan petiinsä. Ei kai siinä, mutta se söi (tai siis pilkkoi palasiksi) petinä toimivan häkkinsä muovipohjan ja nyt kun siihen tilalle laitettiin vanerilevy, on siitä jo syöty yksi kulma. Pelottaa saako se jonkun suolitukoksen noista vielä... Ja samalla mietin, miten saan sen tuhoamisen loppumaan. On sillä virtaa varmasti, etenkin nyt kun pihalle ei pääse vapaana juoksemaan koska se alkoi karkailla pihasta eikä ole vielä pihaa kokonaan aidattu. Olen kuitenkin käyttänyt koiria lähes joka päivä jossain muualla, aidatulla alueella purkamassa energiaansa. Mutta se ei riitä sille kuin pariksi tunniksi ja sitten se on taas täynnä virtaa... Ja kaikki se kanavoi järsimiseen.

Marraskuun alussa oli lunta. Eipä ole enää ;) 




Noh, haen sille aitauksen maanantaina, vähän isomman ja korkeamman että sillä on tilaa mutta se ei pääse syömään esim. puuseiniä tai muutakaan, korkeintaan sitten pehmeää petiään ja pahimmillaan muovimattoa... Ok, ei saa maalata piruja seinille. ;)

Pyörähdettiin me Lillin kanssa näyttelyissäkin, ensimmäisissä virallisissa. Itsenäisyyspäivänä Helsingissä Messukeskuksessa oli Helsinki Winner 2014 -näyttelyt ja siellä Lilli oli luokkansa jumbosijalla, mutta todella hyvällä arvostelulla. Ei pentuja ollutkaan kuin kolme ja kaikki samasta pentueesta. Lilli on vaan niin pieni ja kevyt verrattuna sisaruksiinsa, ihan erityyppinen kuin ne. Sunnuntaina Messukeskuksessa oli sitten Helsinki Voittaja 2014 -näyttely ja siellä Lilli oli kahdesta pennusta se toisen sijan saanut, mutta KP-palkittu eli tuomari piti Lilliä oikein lupaavana! Ja taas oikein hyvä arvostelu. Kyllä siitä hyvä tulee, mutta hitaasti, jotta pysytään kunnossa. Massaa tanskandogille ei saa alkaa kerätä liian aikaisin.


Pääsin myös ratsastamaan ja jatketaan tämän 3v vuonohevosruunan kanssa harjoituksia säännöllisesti, noin viikottain jos vain kelit pysyy meille suosiollisina. Lähinnä jäätyvä maa voi olla esteenä treeneille, kun kaikkialla on koppuraista. Se on tämä maneesittomien kirous. :/






Sellaista mukavaa puuhaa ollut! Lillin kanssa näyttelytreenit ja näyttelyissä kiertäminen jatkuu tammikuussa. Odotan kyllä innolla, että se kasvaa ja kehittyy. Ensi syksynä kutsuisi myös Norja, siellä on syyskuussa tanskandoggien erikoisnäyttely.

Vielä video messarista.