Puku nro 2

Laitetaas linkki postaukseen joka liittyy olennaisesti tähän.

Eli todellakin, tullivapailta löytyi jotain minullekin! Todellakaan en etsinyt mitään. Hääpuku oli jo maksettu ja siihen olin rakastunut, ajattelin etten halua mitään muuta pukua päälleni koko iltana. Mutta toisin kävi, kun näin tämän Benjamin Robertsin Tia-malliston aivan ihastuttavan lyhyen, kellohelmaisen mekon! Kaasoille ei siis mitään tullivapailta löytynyt, mutta minä nappasin mukaani kakkosmekon!

Ihan kivutta ja surutta sen kanssa elo ei mennyt ja hääpäivän iltanakin, kun sitä päälleni puin, jännitti niin maan pirusti. Sitä oli jo Morsiusgalleriasta suurennettu koosta 32. Sen jälkeen sovittaessa kaikki oli hyvin. Sitten aloitinkin salilla käymisen ja kohta myös tallityöt. Niinhän siinä kävi, että selkä leveni sen verran, että paria viikkoa ennen häitä lyhyttä mekkoa sovittaessani väänsin itkua ja haukoin henkeä - sen mitä sain, en siis juurikaan happea saanut keuhkoihin asti. Ei muuta kuin itkuvirsipuhelu ompelijalle joka lupasi melkein viime hetkellä suurentaa pukua lisää.

Noh, olihan se ihan kohtalaisen sopiva, kunnes tuli otettua illan aikana sen verran alkoa, että alkoi turvottaa...

Tarinan opetus: nyöritykset!! Kannattaa valita puku, jossa on nyöritys! Vetoketju ei anna sitten milliäkään anteeksi, jos puku on nappisopiva... Syöt ruuan ja otat viiniä niin avot. Tämä morsianhan tanssi klo 02-04 sitten farkuissa ja topissa muun juhlakansan keskellä! ;D

Maggie Sottero, hääpukujen ferrari

Ensinnäkin KIITOS kaikille onnitteluista <3 Kyllä lämmitti mieltä ja sai palaamaan nopeasti näppäimistön ääreen!

Täytyy ehkä alkaa purkaa kaikkea tätä häihin liittyvää pikku hiljaa. Blogin pitäminen ei ollut kovinkaan helppoa, kun tavallaan olisin halunnut kertoa kaikesta mitä häiden suhteen olin tehnyt tai saanut aikaiseksi ja kuitenkin halusin pitää salassa, koska tiesin osan vieraista tätä blogia lukevan. Mutta palataan siis nyt hieman ajassa taaksepäin!

Nyt en ole aivan varma kuinka nopeasti tiesin, mitä lähden pukuostoksilla hakemaan, mutta todella nopeasti olin päättänyt haluavani päälleni Maggie Sotteron puvun.

"Moneen kertaan mallistoistaan palkittu Maggie Sottero on yksi maailman tunnetuimmista morsiuspukuvalmistajista. Maggie Sotteron imago perustuu laadukkaaseen suunnitteluun ja valmistukseen. Pukiessasi Maggien puvun päällesi tunnet sen täydellisestä istuvuudesta ja upeista materiaaleista. Mallistosta löytyy jokaiselle morsiamelle jotain - myös hinnan suhteen - ylellisistä kristallein koristelluista luomuksista yksinkertaisiin a-linjaisiin pukuihin ja romanttisiin leveähelmaisiin pukuihin."

Ensimmäiselle kierrokselle lähdimmekin sitten 03.05.2014 ja käänsimme auton nokan kohti Hyvinkäällä sijaitsevaa Leimulinea, jonka tiesin Maggie Sottero -jälleenmyyjäksi. Matkaan lähdin molempien kaasojeni ja äitini kanssa.

Minulla oli kuva puvusta jota olisin halunnut sovittaa ja sitä nimenomaista pukua ei valitettavasti heillä sitten ollut, mutta vastaavanlainen löytyi ja sen ensimmäisenä päälleni sainkin. Muistan katselleeni itseäni peilistä ja miettineeni, että no ninnannunna, ei nyt ihan täysillä sytyttänyt. Piti jättää puku hautumaan ja siirtyä seuraaviin.

Seuraava oli Maggie Sottero Daphne, jonka myyjä oli minulle valinnut. Ei niin ollenkaan tyyliseni. Olen ihminen joka rakastaa kaikkea säihkyvää ja kaikessa pitää olla jonkin verran blingiä. Daphnessa ei ollut ollenkaan. Kauniit laskostukset, nyöritys ja laahus kyllä. Myyjä auttoi puvun päälleni ja pääsin taas katselemaan itseäni peilistä. Olin aivan myyty. Ei kyyneleitä, ei suuria tunteita mutta tunsin itseni kauniiksi. Puku sai minut, tappijalkaisen Emmin näyttämään pitkältä. Se teki kauniin tiimalasivartalon ja antoi muotoja juuri oikeaan kohtaan. Eli täsmälleen kuten Maggie Sotteron puvuista luvataan.

Kaasot halusivat nähdä vielä päälläni merenneitomallisen puvun ja sellaisenkin sain sovittaa, mutta ei se imarrellut vartaloani yhtään niin hyvin kuin tuo Daphne.

Tilannetta hieman hankaloitti se, että kyseinen puku oli viimeinen kappale edellisestä mallistosta, sitä ei enää saa tilaamalla ja se oli nyt -50% hintaan. Sillä hetkellä en kauppoja tehnyt, koska a. en ollut varautunut siihen rahallisesti, nythän oltiin vain kiertelemässä ja katselemassa mitä tarjolla on ja b. en tiennyt haluanko jäädä paitsi niistä useista pukukierroksista monessa eri liikkeessä. Ei kun kahville kaasojen ja äidin kanssa ja lopulta lähdimme myös kotiin ilman pukua.

Ostopäätöksen tein vasta viikon? kuluttua jutellessani asiasta äitini kanssa. Ajattelin, että löydän varmasti muualtakin hyvän puvun, mutta tulen silti jokaista pukua vertaamaan tuohon Daphneen ("Ei tää ole yhtä hyvä kuin se" tai "No tää alkaa olla aika lähellä sitä"), joten miksi en ostaisi silloin sitä pukua joka on automaattisesti mittari sille, mikä puku on hyvä ja mikä ei? Soitin Leimulineen ja puku oli onneksi vielä hyllyssä ja siitä siis puhelimitse kaupat sovittiin.

Laahus kiinnitettynä ylös, kiinnitys puvun sisällä.

Myöhemmin (elokuussa 2014) kävin vielä uudestaan laittamassa puvun päälleni, jotta siihen saatiin tehtyä tarvittavat muokkaukset. Hieman sitä lyhennettiin, juuri muuta ei tarvinnut tehdä.

Suuret kiitokset Leimulinelle ja erityisesti Pirjolle asiantuntevasta ja lämminhenkisestä palvelusta! Olin tietämättäni hakemassa aivan vääränlaista pukua itselleni, puku jota etsin ei olisi sopinut minulle ollenkaan niin hyvin kuin tämä, jonka Pirjo rekistä nappasi sanoen, että se on varmasti minun pukuni. Niinhän se olikin. <3

Mutta ohjeeni jokaiselle morsiamelle, jolla ei vielä pukua ole: ÄLÄ OLE LIIAN AJOISSA! Tai jos olet liian ajoissa, älä katso hääpukuohjelmia! Olen vuoden aikana kokenut sellaisen määrän pukukateutta ja harmitusta siitä, etten saa kymmentä erilaista pukua päälleni, että olisinpa malttanut odottaa. En tarkoita, että en puvustani olisi pitänyt, kuten sanottua, rakastin sitä. Tarkoitan vain sitä, että maailmassa on niin paljon kauniita hääpukuja, että haluaisit saada päällesi niistä melkein jokaisen. Minulla vaihtui vuoden aikana pukumakuni aivan laidasta laitaan, koska sorruin katselemaan paljon hääpukuohjelmia (hei, Say yes to the dress, aivan mahtava sarja!). Pitikin käyttää oma puku päällä aika usein, että saatoin rakastua siihen aina vain uudelleen. ;)

Mitä mekon alle?

Vai laittaako mitään? Etenkin kesähäitä viettävää varmasti pohdituttaa, kuinka kuuma tulee pitkässä häämekossa (jos siis on pitkän valinnut) ja saisiko edes hieman oloaan helpotettua laittamalla puvun alle mahdollisimman vähän. Kevyt, linjakas puku ei tarvitse alushametta ja sopivan jämäkällä yläosalla ei myöskään rintaliivejä.

Mutta sitten on sellaisia kuin minä. Puvun täytyy olla iso. Paljon materiaalia. No, eihän minullakaan mikään jättihelma ole, mutta ei mikään tuulessa hulmuavakaan kyllä. Se kuitenkin vaatii vannealushameen, jotta helma pääsee oikeuksiinsa ja mekko saa ryhtiä. Nyöritykset (sen verran nyt voin paljastaa, että sellaiset on) mahdollistavat sen, että välttämättä niitä liivejä ei alle tarvitsisi, kun puvun saa aikalailla niin tiukaksi kuin sen uskaltaa kiristäjät kiskoa. Itse kuitenkin pelkään sitä, että rentoutuessani unohdan ryhdin ja saan sitten varoa, ettei edestä vilku suoraan puvun sisälle...

Koen myös, että kauniit, tukevat alusvaatteet tuovat omaan olemiseeni ryhtiä ja saavat myös olon tuntumaan kauniiksi ja sitä kautta tuovat hyvää mieltä. Joten minä ainakin aion satsata myös näihin.

Hankalampaa onkin sitten löytää sellaiset liivit jotka sopivat puvun alle. Luotin kuin kallioon ihaniin olkaimettomiin Wonderbra-liiveihini jotka omistan mustana ja suunnittelin jo kovasti samanlaisten tilaamista valkoisina. Mutta ei. Sovitus puvun kanssa osoitti sen, että liivit vilkkuvat sekä sivusta, että takaa. Edestä ne olisikin olleet ihan hyvät.

Kaikenlaisia vippaskonsteja on ehdotettu ja järkevimmän kuuloinen oli ompeluttaa pukuun kainaloiden kohdalle ja taakse sellaiset lenksut, kuten esimerkiksi farkuissa on vyötä varten. Olinkin jo näin tekemässä, mutta sitten keskustelussa tuli joku maininneeksi epäilyksensä siitä, että mahtaako nuo lenksut myös sitten vetää koko liiviä alaspäin, kun se ei anna liivin olla sillä omalla oikealla paikallaankin. No, niinhän siinä loogisesti ajateltuna käy.

Sen tiedän, että liivien löytäminen on vaikeaa. Minun kokoni on hankala ja ihan liiviliikkeissäkin myyjällä tuppaa menemään sormi suuhun, kun joutuvat vain myymään eioota.

Löysin sitten selaillessani sellaisen liivimerkin kuin Poirier. Ihania korsetteja ja liivejä ja ainakin kuvasta katsottuna juuri oikean mallisia! Näitä me lähdetäänkin sitten metsästämään ja ihan ei Tampereelta näitä löydy, joten ajellaan pari tuntia sitten pääkaupunkiseudulle Vantaalle ja Helsinkiin. Mutta mitäpä sitä ei tekisi sopivien liivien eteen... Toivotaan, että reissu tuottaa tulosta, koska pian pitäisi puku myös viedä mahdolliseen muutosompeluun mikäli sen tarve on ja tällöin olisi hyvä olla liivien olemassa.

 

Käykää ihmeessä visiitillä Poirierin sivuilla ja ihastelkaa! Näitä myy nähtävästi Vantaalla Ateljee Aaria ja Helsingissä Fleur d `Orange. http://www.poirier.co.uk/

Hääpuvun metsästys

Ei itseasiassa tuntunut metsästykseltä ollenkaan. Kyllähän niitä tuli jo pitkään katseltua netissä ja se tietty kuva siitä SIITÄ puvusta muodostui päähäni kyllä jo hyvin nopeasti. Lähdettiin sitten kaasojeni ja äitini kanssa erääseen Hyvinkääläiseen morsiuspukuliikkeeseen "ihan vain katselemaan". Tähän heti jo sanon, että menkää tulevat morsiamet ihmeessä Leimulinen asiantuntevan myyjän opastettavaksi. Se kuva, se SEN puvun kuva, mikä minulla oli päässäni, se oli täysin väärä. Kokeilin kyllä sen tyylisiä useampiakin. Ei kolahtanut. En näyttänyt siltä, kuin ne mallit kuvissa. Kumma juttu? Leimulinen myyjä tiesi kuitenkin aivan tarkalleen, mikä puku saa näyttämään minut kuin suoraan häälehden sivuilta laskeutuneelta. Löytyi SE puku. Se on täydellinen, näytän siinä pitkältä, elegantilta, kauniilta morsiamelta. Sitä oli vain yksi kappale, koska se oli poistuvasta mallistosta. Niin ja tietenkin se oli puoleen hintaan.

Ei se puku saman tien sieltä lähtenyt mukaan. Yritin olla realisti ja ajatella, että kyllä niitä vastaavanlaisia pukuja on kymmenittäin ja ihanaa päästä vielä kiertelemään liikkeitä. Pari viikkoa tuosta soitin lähes hädissäni liikkeeseen ja pala kurkussani kysyin, onko se jo myyty. Ei ollut, tosin tuon puhelun jälkeen oli - minulle.

Melkein halkean onnesta, kun ajattelen pukuani. Se on täydellinen.

En tietenkään laita kuvia puvusta tänne, mutta sen verran voin kertoa, että se on Maggie Sotteron puku. Hänen pukuihinsa ihastuin kuvissa niin, että olisin voinut ostaa pelkän kuvan perusteella aivan minkä tahansa.

Tämä on muuten se puku, jota lähdin alunperin hakemaan. Juuri tätä en päässyt sovittamaan, mutta hyvin samanlaista leikkauksineen ja koristeluineen. Ei ollut minun pukuni. :) Tässä Maggie Sotteron Ambrosia.