maanantai 12. tammikuuta 2015

Tampereen Häämessut 7.–8.2.2015 + arvonta

Tampereen Häämessuista otettiin yhteyttä minuun ja pyydettiin minua yhdessä muiden hääbloggaajien kanssa jakamaan tietoa messuista. Tänä vuonna Tampereella järjestetään kahdet messut ja on tullut sekaannuksia siitä, mitkä on ne Tampereen niin sanotusti "alkuperäiset messut". Itse olen jo parina vuonna Tampere-talon messuilla käynyt ihastelemassa ja varmasti olemme kaasojen kanssa menossa myös tänä vuonna. Esimerkiksi käytettyjen hääpukujen markkinat löydät nimenomaan näiltä helmikuun messuilta, samoin kuin tänä vuonna myös hääkirppiksen.

Lue sinäkin lisää Tampereen Häämessuista ja tule ihmeessä paikalle!



Tampereen Häämessut järjestetään perinteisesti 7.–8.2.2015 Tampere-Talolla. 

Tampereen Häämessuja on järjestetty jo vuodesta 1994 ja tänäkin vuonna Tampere-Talon valloittaa yli 130 näytteilleasettajaa, tanssiva muotinäytös ja toisen kerroksen Sopraano-salin valloittava Jotain Käytettyä. Tampereen Häämessuilta alunperin startannut Jotain Käytettyä pukumyynti saa kaverikseen myös Hääkirppiksen. Hääkirppiksellä on myynnissä somisteita ja häätarvikkeita. Helsingissä Save the Date häämessuilla ensimmäistä kertaa järjestetty Hääkirppis oli huippusuosittu ja tavarat myytiin loppuun pääosin jo lauantaina!

Tule messuille poimimaan ideoita häihisi, keräämään kiinnostavien näytteilleasettajien messutarjouksia sekä osallistumaan mojovien palkintojen arvontoihin.

Lue lisää osoitteesta www.tampereenhaamessut.com

Tai klikkaa logosta jolloin pääset messujen Facebook-sivuille.


Sain myös 2kpl kahden hengen lippupakettia arvottavaksi! 

Osallistu kommentoimalla tähän postaukseen, muista liittää kommenttiisi myös sähköpostiosoitteesi. Lippupaketit arvotaan 25.1.2015.



27 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Ehdottomasti mukana arvonnassa! :)
neiti.alise@gmail.com

Hennamarika kirjoitti...

Ihanaa! Häät elokuussa ja tonne on päästävä :) Henna.mannila@gmail.com

Laura K kirjoitti...

Mukana arvonnassa! Olisi huippua kun tärppäisi käytetyn hääpuvun ostossa sielä :--)

loora258@hotmail.com

Sini P kirjoitti...

Tahtoo tonne!

sini.pihkonen@gmail.com

Nikole kirjoitti...

Ehdottomasti mukana arvonnassa!
Kovasti haluaisin kyseisille messuille!
mininikole@gmail.com

Anonyymi kirjoitti...

Tonne olis kiva päästä ihasteleen ja keräileen ideoita! Mukana arvonnassa.
mamakinen@gmail.com

Anu kirjoitti...

Toivottavasti lippuarvonta tärppäisi!
salmiakki80@hotmail.com

Maryjane kirjoitti...

Minä myös toivon tärppäystä, miitanen@gmail.com!

Anonyymi kirjoitti...

Sinne!
kaneli.76@gmail.com

Anonyymi kirjoitti...

Tiukasti mukana etsimässä hääfiilistä! :)
riikka.vonka@gmail.com

Anonyymi kirjoitti...

mukana!
marika.inkeroinen@hotmail.com

Anonyymi kirjoitti...

Mukana! Viime vuonna piti jo mennä mutta kuume iski pahasti päälle. Jos sitten tänä vuonna parempi onni :) sonjakilpelainen@hotmail.com

Anonyymi kirjoitti...

Mukana häähuumassa ja ideoiden metsästyksessä! :)
taina.ahonen@live.fi

Hanna kirjoitti...

Viime vuonna en vielä tajunnut mennä häämessuille, joten josko tänä vuonna! :) Eli mukana arvonnassa. hanna.revesetvoyages@gmail.com

Marisa kirjoitti...

Tahtoo häämessuille!
msivula91@gmail.com

Anonyymi kirjoitti...

Hääkirppikselle!!
sinin91@hotmail.com

Unknown kirjoitti...

Mukana ehdottomasti :)
saarnio.mirka@gmail.com

Nella kirjoitti...

Mukana ehdottomasti :) miia.kajander@gmail.com

Vappu2020 kirjoitti...

Mukana arvonnassa :) marrasmorsian@luukku.com

Anonyymi kirjoitti...

mukana! saija-leena.u@hotmail.com

Anonyymi kirjoitti...

Mukaan arvontaan! siinatar@gmail.com

Katriina kirjoitti...

Oi! Mukana arvonnassa :)
kaheijar@gmail.com

Marika kirjoitti...

Kahdesti jo ollut ja kun asia on itselle ajankohtainen niin pakko päästä :)
marika.maula@gmail.com

Anonyymi kirjoitti...

Mukana!:) silkmonkey (at) luukku.com

Anonyymi kirjoitti...

Hei joo, Tampereelle olisi kiva lähteä, mukana kilpailussa siis! ritva.sweetrose@hotmail.com

Anonyymi kirjoitti...

Arvonnassa mukana! Täältä vois löytää monta hyvää idistä ja vinkkiä :)
anna.palttila(at)gmail.com

M kirjoitti...

Mukana 😊 serina.komsi@gmail.com

Lähetä kommentti