keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Bändi vai ei bändiä?

Jokainen juhla on erilainen ja varmasti (tai toivottavasti?) juhlittavan parin näköinen. Hyvät bileet voi saada aikaan Spotifylta musiikkia soittamalla, mutta itse en voisi kuvitellakaan häitä ilman livemusiikkia. Se vain "kuuluu asiaan" ja koen myös, että valssit ja muut perinteisemmät tanssit kuuluisi tanssia livemusiikin säestyksellä. Nämä ovat niitä asioita, mihin löytyy yhtä monta mielipidettä kuin on morsiantakin. ;) Miehelle ei tunnu asialla olevan niinkään suurta merkitystä - yllättäen miettii rahanmenoa, mutta meille on nyt häihin varattuna duo viihdyttämään meitä ja vieraita kahden setin verran.

Mihin minä kiinnitin huomiota bändiä etsiessäni?

No ihan ensimmäisenä oli pakko lähteä liikkeelle budjetista. Karsin samantien pois yli 1000e keikkapalkkiota ottavat bändit. Budjetti ei yksinkertaisesti vain repeä sen suurempaan palkkioon - ja jos taas mieheltä kysytään, niin se 500e on kyllä aika maksimi... Yritäpä selittää, että ei sellaisella rahalla bändiä saa mistään, ellei satu olemaan suhteita! Miehet, pah! Mutta takaisin itse asiaan.

Alle 1000e bändeistä karsin pois bändit joiden solisti on nainen. Miehen ainoa toive sen hinnan lisäksi oli se, että laulaja olisi mies. Tämä kävi minulle, joten etsinnässä oli tumma, rosoinen miesääni. Se olikin sitten se vaikein osuus...

En väitä olevani mikään todella hyvä laulaja, ehkä ennemminkin sellainen karaokea hoilottava pubiruusu, heh! No ei. Väitän kyllä omaavani kohtalaisen hyvän äänen. Mutta vielä varmemmin voin sanoa, että sävelkorvaa minulta löytyy! Vaikeaa oli löytää niistä alle 1000e keikkapalkkion omaavista mieslaulajalla varustelluista bändeistä sellainen, jonka solistin ääni ei särähtänyt korvaani ikävällä tavalla. Itse asiassa ei löytynyt montaa naisääntäkään joihin olisin tosissani tykästynyt. Niistä vähän kalliimmista bändeistä löytyikin sitten useampi, tässä muutama mainitakseni ihan helpottaakseni jonkun toisen urakkaa:

- Brand New Classics. Voi mikä ääni Markus Hämäläisellä onkaan! Hurmasi minut kyllä aivan täysin ja jäi harmittamaan, kun hinta on meille aivan liian suuri.
Buukkaa-bändi.fi -sivusto antaa keikkapalkkioksi 1680€ (sis. matka-, majoitus- ja äänentoistokulut, Helsinki-Sastamala)


- Shaker. Kauniin äänen omaavalla naislaulajalla varustettu bändi jolla vaikuttaisi myös esiintyminen olevan hallussa. Uskon, että menoa ja meininkiä löytyy!
Buukkaa-bändi.fi -sivusto antaa keikkapalkkioksi 1400€ (ei sisällä matka- ja majoituskuluja)


- Doc Fungus & The Medicine Men. Kunnon old school rock'n'rollia! Jau!
Buukkaa-bändi.fi -sivusto antaa keikkapalkkioksi 1200€ (ei sisällä matka- ja majoituskuluja)



Sitten buukkaa-bändi.fi -sivuston ulkopuolelta löydettyjä bändejä:

-Beatwave. Magee meininki! Hintaan en osaa sanoa mitään, me kun ei siis naislaulajaa nyt tällä kertaa haluttu niin ei myöskään tarjousta kysytty... :)


Ja hei ottakaa nyt hyvänen aika tämä pumppu soittamaan teidän häihinne, meille ovat varmasti aivan liian kalliit enkä ole tarjousta pyytänyt. Mr C feat. Kimmo Härmä! Olin laivalla parin ystävän kanssa ja nämä olivat siellä soittamassa ja voihan video mikä meininki oli! Äänenlaatu on kurja enkä saanut laivalta yhtään tämän kummempaa videota, mutta kyllä tuosta kuulee tarpeeksi. Vau.


Mutta bändejä on laidasta laitaan ja kuten tässäkin näkee linkittämien videoideni perusteella musiikkimaku kun sattuu olemaan niin kamalan laaja, olisi valinnanvaraa vaikka kuinka jos lompakosta vaan löytyisi tarpeeksi "pätäkkää tuohta". Otetaan vastaan yhteistyödiilejä näiltä bändeiltä hei!

Vähän noottia pakko antaa ihan yleisesti, ei millekään tietylle bändille vaan nämä ovat sellaisia havaintoja joita tein bändiä etsiessäni:
- Englannin lausuminen. Kannattaa lauleskella vain suomeksi, jos englannin lausuminen tökkii. Oikeasti...
- Nimen valinta. Mitä eriskummallisempia nimiä tuli kyllä eteen ja on kyllä pakko sanoa, että jotkut bändit tuli ohitettua tästä syystä.
- Videoiden/musiikkinäytteiden puuttuminen. Ladatkaa youtubeen nyt edes yksi koostevideo. Harvemmin kukaan ostaa sikaa säkissä.

Sitten vielä yksi asia, ei bändeille vaan idea jollekin ahkeralle ja aktiiviselle koodarille:
Buukkaa-bändi.fi on vallan mainio muuten, mutta sieltä ei voi hakea keikkapalkkion perusteella bändejä. Ehkä se suurin puute on kuitenkin se videoiden puuttuminen. Löytyy kyllä linkki youtubeen, mutta miksei voisi suoraan heittää sivulle videota jotta voisi vain klikkailla aina bändi kerrallaan ja kuunnella näytteet? Kilpailija buukkaa-bändi.fi:lle, kannatan! Musiikkinäyte ja jokin kuva bändistä pakolliseksi!

Mutta mikäs bändi meille on nyt sitten tulossa?

*rumpujen pärinää*

EN KERRO! :) Sittenpähän näette!

2 kommenttia:

Leena kirjoitti...

Tartun tähän tuon "liian kalliin" ykkösvalintasi takia - Brand New Classics on nimittäin tuttu useilta baarikeikoilta. Bändi on kokonaisuudessaan loistava, ja solistin laulu tosiaan LUMOAVAA (eikä taatusti kärsi mainitsemistasi huono-enkku-ongelmista). Teillä nyt jo ilmeisesti bändi on, mutta pakko kommentoida noin yleisesti (kun bändilistasi oli muiden iloksi :), että kannattaisi ehkä kysyä tarjousta eikä tyrmätä yhden hinta-arvion perusteella. Viittä huippuammattilaista ei toki voi tonnilla olettaakaan saavansa, mutta BNC keikkailee pienemmälläkin kokoonpanolla. Tiedä jos vaikka trio-versio olisi järjestynyt budjettiinne, ja toiminut mainiosti hääkeikalla.

Emmi kirjoitti...

Leena totta puhut ja kaikilta niiltä meitä miellyttäviltä bändeiltä on tarjoukset pyydetty :) Meille on tulossa ehdottomasti se paras mahdollinen! En halua paljastaa mikä, mikäli tätä blogia sattuu joku vieraista lukemaan... Jätetään jotain yllätyksiäkin heille ;)

Lähetä kommentti